Tiina Jussila, pieneläinhoitaja

Opiskelin pieneläinhoitajaksi Amiedussa, Helsingissä, josta valmistuin syksyllä 2006. Anidentissa aloitin työt ensin eläinlääkärin avustajana kesällä 2005 ja jatkoin saman tien koulusta valmistuttuani vakituisessa toimessa pieneläinhoitajana. Aiemmalta koulutukseltani olen suutalouskokki.

Työ eläinten parissa oli ollut haaveenani jo lapsena. Antoisaa työssäni ovat monipuoliset työtehtävät sekä jatkuva uuden oppiminen. Erityisenä kiinnostuksen kohteenani ovat koirien hammassairaudet.

Lemmikkeihini kuuluvat suloinen isovillakoira Namu, nimensä veroinen kääpiövillakoira Funny sekä kissat Nekku ja Pelle. Vapaa-aikani käytän suurilta osin koirien kanssa touhuamiseen mm. TOKOn ja agilityn merkeissä.

Vuonna 2010 Klinikkaeläinhoitajat palkitsi minut Vuoden pieneläinhoitajana.

 

Nadja Böckerman, pieneläinhoitaja

Opiskelin pieneläinhoitajaksi oppisopimuksella ja valmistuin vuonna 2004. Työskentelin välillä eläintarvikeliikkeessä viitisen vuotta, mutta ajatus paluusta omalle alalle kävi useasti mielessä. Vuoden 2010 alussa aloitin Anidentissä. Eläimet ovat kuuluneet tiiviisti elämääni lapsesta asti ja nautin tehdä töitä erilaisten lemmikkien parissa. Pidän työstäni, joka on haastavaa sekä kovin mielenkiintoista, eikä kahta samanlaista päivää ole.

Perheeseeni kuuluu kolme shetlanninlammaskoiraa, joiden kanssa harrastan agilitya, tokoa ja temppujen opettamista. Satunnaisesti pyörähdämme näyttelykehissä. Kilpailen nuorimman koirani kanssa ahkerasti agilityssa sekä tokossa. Harrastan myös ratsastusta sekä valokuvaamista

 

Cindy Laiho, pieneläinhoitaja

Valmistuin pieneläinhoitajaksi Kemiön Axxellista keväällä 2010 ja saman vuoden lokakuussa aloitin työt Anidentissa. Pidän siitä, että työni on monipuolista ja että opin uusia asioita koko ajan. Minulla on pienestä pitäen ollut eläimiä, tällä hetkellä lemmikkinäni on venäläinen kääpiöhamsteri.

Jag betjänar även på svenska.

 

Nata Saukolin, pieneläinhoitaja

Olen opiskellut pieneläinhoitajaksi oppisopimuksella Anidentissa vuosina 2002-2004. Heti valmistuttuani jatkoin vakituisessa työsuhteessa vuoteen 2006 asti. Sen jälkeen siirryin osittain takaisin edellisen ammattini maskeerauksen pariin. Anidentissa olen siitä lähtien toiminut hoitajien lomasijaisena.

 

Päivi Hytönen, pieneläinhoitaja

Olen opiskellut pieneläinhoitajaksi Amiedussa v. 2007-2009 ja suorittanut ammattitutkinnon joulukuussa 2009. Anidentiin tulin ensin harjoittelijaksi vuonna 2006 ja heti valmistuttuani sain vakituisen työpaikan. Nykyisin olen päätoiminen fysioterapeuttiopiskelija ja työskentelen Anidentissa opiskelujen ohessa sekä hoitajien lomasijaisena.
Olen aikaisemmalta koulutukseltani tradenomi ja toiminut tuotepäällikkönä sekä tuoteryhmäpäällikkönä maahantuonti- ja tukkuliikkeissä.
Pieneläinhoitajan mielenkiintoinen työ tyydyttää intohimoani eläinten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Arvostan työssäni sen monipuolisuutta ja mahdollisuutta toimia eläintenhoidon parissa. Suun terveys on tärkeä osa jokaisen lemmikin päivittäistä hyvinvointia ja tarjoaa pieneläinhoitajalle mielenkiintoisen tehtäväkentän.
Perheeseeni kuuluu avomieheni lisäksi energinen ja vauhdikas pumiuros Perro. Vapaa-ajallani liikun mielellään luonnossa ja harrastan monipuolisesti koiratoimintaa .